Viime vuoden joulukuussa Kauko Paavola luennoi KIVA-teamille ajavasta metsästyskoirasta. Vuodesta 1944 lähtien metsästänyt eläkkeellä oleva poliisi kertoi omia kokemuksiaan ajokoiran kanssa tapahtuvasta metsästyksestä. Paikallaolijat olivat luentoon erittäin tyytyväisiä, ja saivat vastaukset mieltään askarruttaneisiin kysymyksiin. Valitettavasti läsnäolijoiden määrä oli vähäinen, ja useampaa KIVA-teamiläistä on jäänyt harmittamaan, ettei päässyt paikalle. Niinpä luennon anti päätettiin lyhykäisyydessään haastatella myös Puremiaan.
Mitä ajokoirametsästys on?
Metsästystä ajokoiraa apuna käyttäen kutsutaan ajokoirametsästykseksi. Sitä voidaan lyhyesti kuvailla seuraavasti: Metsästäjä vie koiran metsästysalueelle, jossa koira etsii riistaeläimen ja ryhtyy ajamaan sitä haukkuen takaa. Tilaisuuden saatuaan metsästäjä ampuu riistaeläimen ja ottaa sen haltuunsa. ”Ajokoirametsästys on myös paljon muuta, jota ei lyhyesti voi kertoa, eikä tyhjentävästi kertomalla selvittää. Vasta pitkäaikainen tämän metsästysmuodon harrastamisesta saatu kokemus
selvittää, mitä ajokoirametsästys todella on”, toteaa Kauko Paavola. Metsästäjän pitää tuntea koirat ja niiden käyttäytyminen, riistaeläimet, muu luonto, asiaan liittyvä lainsäädäntö ja hänen on omattava ja ylläpidettävä tarvittava ampumataito. Asenteen luontoa ja erityisesti riistaeläimiä kohtaan tulee olla kunnioittava ja hyväksyvä. Luonnosta ei väkisin oteta mitään. Meille annetaan, jos luonto meidät katsoo sen arvoiseksi.
Koirat
Tunnetuin ajokoiramme on suomenajokoira, joka on myös eniten rekisteröity metsästyskoiramme. ”Uskon, että suomenajokoira on myös parhain ajokoiramme, vaikka myös muista ajokoiraroduista löytyy hyviä ajureita”, sanoo Kauko Paavola. ”Suomenajokoira tulisi mielestäni pitää aina metsästyskoirana, eikä milloinkaan seurakoirana. Poikkeuksena tietysti koiran eläkeikä”, hän lisää. Suomenajokoira on melko suurikokoinen ja vaatii sen mukaiset olot ja tilat. Se on maalaisoloissa viihtyvä ja melko laajaan pihapiiriin sijoitetun liikkumistilan vaativa. Sillä tulee olla läheinen näköala kodin elämään. ”Missään nimessä sen aitausta ei saa sijoittaa jonnekin takapihan piiloon”, sanoo Paavola, eikä myöskään pitäisi suomenajokoiraa milloinkaan kerrostalossa.
Dreeveri on suomenajokoiraa huomattavasti pienempi kooltaan ja sitä kutsutaankin usein pienajokoiraksi. Sen hyvät puolet ajavana koirana tulevat esiin metsästettäessä pienillä alueilla. Dreeverin ajonopeus on hitaampi kuin ajokoiran, joten riistaeläimenkin vauhti on hitaampi ja se pysyy kauemmin alueella. Dreeveri on sinnikäs ajuri, joka ei juuri kesken ajon tule pois, edes kutsuttaessa. Myös dreeveriä tulisi Kauko Paavolan mielestä pitää metsästyskoirana, vaikka koira onkin pienikokoinen ja kaunis. ”Dreeverillä on samat elämänvaatimukset kuin suomenajokoirallakin. Sitä voidaan kuitenkin pitää myös kerrostalossa, jos sitä vain ulkoilutetaan tarpeeksi. Minulla on neljäs perättäinen dreeveri. Olen ollut tyytyväinen niiden kaikkien toimintaan, joskin yksi niistä on ollut ylitse muiden.”
”Beagle on toinen tunnetuimmista pienajokoiristamme, jonka olen kokenut olevan dreeverin kaltainen ja ajo-ominaisuuksiltaan samanlainen”, sanoo Paavola. ”Minulla ei ole paljonkaan kokemuksia metsästyksestä beaglen kanssa, joten en voi siitä paljon enempää kertoa. Sen vaatimukset elinoloistaan ovat kuitenkin dreeverin kanssa samanlaiset.” Paavolan mielestä myös beaglea tulisi pitää metsästyskoirana, ei seurakoirana. ”Edellä mainitut kolme ajokoiraa ovat tunnetuimmat ajokoiramme. Meillä on kuitenkin vielä monia muitakin ajokoirarotuja, joita en paremmin tunne, joten en osaa niistä lähemmin kertoa. Uskon kuitenkin niiden olevan myös hyviä ajureita”, toteaa Paavola.
Riista
Yleisimmät riistaeläimet ajokoirametsästyksessä ovat metsäjänis, rusakko ja kettu.
Metsäjänis on kotoinen riistaeläimemme, joka on aina kuulunut luontoomme. Se on väriltään kesällä selkä- ja kylkipuolelta harmaanruskea ja vatsapuolelta vaalea, talvella kokonaan valkoinen, vain korvien päät ovat mustat. Korvat ovat pään mittaiset. Metsäjänis on rusakkoa pienempi ja painaa 3 – 4 kiloa. Sillä on takajaloissa ns. lumijalka, eli se voi levittää jalan varpaiden luita ja näin laajentaa käpälän alapintaa. Tämä auttaa metsäjänistä pysymään talvella paremmin lumen päällä. Lumijäljestä tuntee jäljen jättäjäksi metsäjäniksen, eikä rusakkoa. Metsäjäniksen asuinpaikkoja ovat rauhalliset metsät, joissa on pieniä peltoaukioita, sekapuustoa ja pensaikkoja. Sen tieteellinen nimi on Lepus timidus (timidus = pelkuri), joka kuvaa sen puolustautumiskeinona pakenemista.
Rusakko on meille idän suunnalta 1900-luvun alkuvuosina tullut jänis. Se on metsäjänistä hiukan suurempi ja painaa yli 4 kiloa, on tavattu jopa 8-kiloisiakin. Väriltään rusakko on ruskean-harmaa, hännän päällys musta. Väri vaalenee hiukan talveksi. Sillä ei ole lumijalkaa, joten sen talvijäljen erottaa metsäjäniksen jäljestä. Hyvänä tuntomerkkinä on, että sen korvat eteenpäin käännettyinä ulottuvat turvan yli. Rusakon elinalueita ovat pellot ja kylämaisemat, sekä niihin rajoittuvat lähimetsät. Suomalainen nimi rusakko johtuu sen venäläisestä nimestä “russak”.
Nämä eri jänislajit risteytyvät luonnonvaraisesti keskenään. Syntyy tuntomerkeiltään sekalaisia yksilöitä, joita saatetaan helposti luulla rusakoiksi.
Metsästyksen aloitus
Metsästys nuoren koiran kanssa aloitetaan ensin koiraa maastoon totutellen noin puolen vuoden ikäisenä. Tässä tilanteessa on monta tärkeää asiaa, jotka on otettava huomioon. ”Jokainen metsästäjä tekee ne oman kaavansa mukaisesti, joten en pyri mitenkään tyhjentävästi näitä asioita kertomaan, vain muutaman asian
tuon esiin”, toteaa Paavola.
Kun koira on tottunut liikkumaan metsästysalueella itsenäisesti, se viedään alueelle, jossa tiedetään melko varmasti olevan jäniksiä. Koira päästetään hakuun ja itse ollaan paikallaan hiljaa, ainakin aluksi. Koiran saatua jäniksen liikkeelle, jänis pyritään ampumaan nopeasti. Mitään pitkiä ajoja ei pidä aluksi yrittää saada, niiden aika tulee myöhemmin. Jäniksen kaaduttua ja varmasti kuoltua annetaan sen jäädä paikalleen.
Kun koira, joka yleensä on jonkin verran jäljessä, tulee kaadetun jäniksen luo, sen annetaan hiukan pureskella jänistä. Koiraa kehutaan ja hyvällään sekä sille koko ajan puhuen seuraavista toimista kytketään se talutusremmillä läheisyyteen niin, että se on metsästäjän lähellä ja saa seurata koko ajan mitä tapahtuu. Koiralle tapahtumaa puhumalla selvittäen suolistetaan jänis ja koiralle annetaan verta ja osa jäniksen sisäkaluista. Samalla nuorta koiraa edelleen kehutaan ja annetaan sen
rauhassa syödä veri ja muut makupalat. Vanhaa ja kokenutta koiraa ei tarvitse koko ajan enää kehua eikä selittää, se tietää jo kaiken. Palkittava se kuitenkin aina on. Tämän jälkeen metsästystä jatketaan tai se lopetetaan, jos näin on suunniteltu. Muutaman tämäntapaisen kaadon jälkeen koira on valmis.
”Eräs tapa opettaa nuori koira ajuriksi on viedä se metsästämään vanhemman kokeneen koiran kanssa. Henkilökohtaisesti en pidä tätä tapaa hyvänä, ainakaan toistuvasti tehtynä. Nuori koira saattaa helposti käsittää toisen koiran kuuluvan pysyvästi kuvaan mukaan mikä saattaa haitata sen myöhempää itsenäistä
metsästystä”, toteaa Paavola.
Metsästys vieraalla alueella
Metsästyksen aloittaminen täysin vieraalla alueella on aina arvoituksellista. On yritettävä ensiksi saada käsitys alueesta, teistä, pelloista, metsistä, vesistä ja poluista, eli hankkia paikallistuntemusta. Näin voidaan yrittää ennustaa myös riistan liikkuvuutta. Koira pitää päästää hakuun tuulen alta, eli vastatuuleen alueen reunalta. Omat passipaikat on valittava maaston mukaisesti polkujen haaroista, pellon ja metsän rajoista, pitkien harjujen päältä ja siitä paikasta mistä koira jäniksen sai ylös, eli mistä ajo alkoi.
Metsäjänis tekee yleensä pienen ympyrän ja palaa makuupaikalleen. Toinen ympyrä on jo paljon suurempi ja usein myös epämääräisempi, mutta se palaa kuitenkin takaisin alueelleen. Rusakko saattaa aluksi liikkua hetken makuualueensa läheisyydessä, mutta hyvin nopeasti loittonee pois aloitusalueelta, mielellään peltoteitä ja
yleensä teitä käyttäen. Se saattaa kulkea monta kilometriä pois aloituspaikalta ja vetää koiran perässään usein pois metsästysalueelta. Samalla se yrittää eksyttää koiran esimerkiksi loikkaamalla tieltä pitkällä loikalla sivuun, jolloin koira menee vauhdilla ohi ja tulee hukka, eli ajo keskeytyy kunnes koira taas löytää
rusakon uudelleen. Vaikka rusakko menisi kuinka kauas elinalueeltaan, se palaa joskus takaisin, vaikka vasta päivien päästä.
Metsästys tutulla alueella
Metsästysalueen tultua tutuksi ei aloitus ole tuulen tai aloituspaikan suhteen niin tarkkaa kuin vieraalla alueella. Passipaikat ovat kokemuksesta tiedossa, ja jänisten kulkusuunnat ja reitit myös. Usein myös koirat tutuilla alueilla tietävät mistä etsiä. Kokemus on osoittanut, että jos jäniskanta on normaali, uusi jänis melko pian miehittää sen alueen, josta entinen on ammuttu.
Ketun metsästys
Ketun ajokoirametsästys hyvin onnistuakseen on suoritettava seuruemetsästyksenä. Se ei yleensä onnistu hyvin yhden miehen ja koiran yhteistyönä, joskin kokeneen miehen suorittamana voi kyllä joskus onnistua. Seuruemetsästyksessä, joka pääsääntöisesti ainakin aluksi on passitusta, passipaikat, jotka on
ennakolta kokemukseen perustuen suunniteltu, miehitetään ennen koiran tai koirien irtipäästämistä.
Ketut kulkevat hyvin mielellään tuttuja kulkuteitään, joiden tuntemus helpottaa passipaikkojen valintaa. Muuten ampumistilanteet ovat lähes samanlaiset kuin jänisjahdissakin. Kettu voi, paitsi muita temppujaan, mennä helposti myös ajon aikana maanalaiseen luolaansa varsinkin haavoittuneena, joten luolakoiran mukanaolo tai ainakin saatavuus on hyvä asia.
Aseet ja varusteet
Eniten käytetty ampuma-ase ajokoirametsästyksessä on haulikko, yleensä kaksipiippuinen sellainen, mutta myös kaikki haulikot joiden kaliiperi on 10 – 20 väliltä ovat sallittuja. Nykyisin käytetään paljon ½ -automaattihaulikoita ja pumppuhaulikoita. Muista varusteista mainittakoon hyvä, terävä puukko ja hyvä pieni kirves. Joskus on tarpeellinen myös “pappi” eli esim. puukalikka, jolla voidaan riistan lopputuskat nopeasti lopettaa. Säähän sopiva vaatetus on tärkeä passimiehelle.
Samoin eväät, myös koiralle. Erityisen tärkeää koiralle talviaikana on vesi. Koiralla on pitkän työskentelyn jälkeen jano. ”Minulla on ollut autossa termospullo, jossa on haaleaa vettä, ei kylmää eikä kuumaa, koiraa varten. Hyvin on kelvannut talvisen päivän iltana. Syksyllä ennen pakkasia koira kyllä yleensä hoitaa janonsa, jos maasto ei ole erityisen kuiva. Koiran juomisesta on aina huolehdittava ja olisi suotavaa pyyhkiä koira kuivalla vaatteella, jos se on märkä”, sanoo Paavola.
Lopuksi
”Olen edellä yrittänyt kertoa jotakin ajokoirametsästyksestä. Olen vain hiukan yleistä saanut aikaan. Paljon asioita on jäänyt selvittämättä, sillä en ole mikään asiantuntija sanan varsinaisessa merkityksessä, vain tavallinen metsästäjä. Jokainen retki luontoon ja metsästyksen pariin opettaa minulle aina uutta myös
koirista ja riistasta. Voin väittää ettei meistä metsästäjistäkään kukaan koskaan tule tietämään ja tajuamaan kaikkea sitä, mitä koira tietää ja tuntee. Mies opettaa koiraa ja koira opettaa miestä. Jos yhteistyö synkkaa, kaikki on hyvin.”
Terhi Paavola