Koira palovaroittajana

"KOIRASI VOI OLLA PARAS HENKIVAKUUTUKSESI"

Palokuolemien määrä Suomessa on suhteessa muiden Länsi-Euroopan maiden palokuolemiin huomattavan suuri. Suomessa kuolee tulipaloissa enemmän ihmisiä kuin muissa pohjoismaissa.

Viime vuosina Suomessa on tapaturmaisesti kuollut tulipaloissa keskimäärin noin 90 henkilöä vuodessa. Vuonna 2012 tulipaloissa kuoli tapaturmaisesti 80 henkilöä. Lähde ja lisätietoa: http://www.pelastustoimi.fi/turvatietoa/ehkaise-palon-syttyminen/tulipal...

Mikä on palovaroittajakoira?

Koiran uskomattoman hyvän hajuaistin ansiosta palovaroittajakoiraksi koulutettu koira pystyy ilmaisemaan alkavan tulipalon ja tarvittaessa herättämään omistajansa. Koulutettu palovaroittajakoira reagoi savuun jopa palovaroitinta aikaisemmin ja pystyy raapimalla, nuolemalla ja haukkumalla saamaan omistajansa hereille. Periaatteessa minkä tahansa koiran voi kouluttaa tulipalosta varoittavaksi koiraksi.

Miksi kouluttaa lemmikistään palovaroittajakoira?

Palovaroittajakoira on hyvä täydennys kodin palontorjuntavälineisiin pakollisen palovaroittimen sekä suositeltavan sammutuspeitteen lisäksi, se antaa lisäaikaa pelastautumiseen jos alkanutta paloa ei omin voimin saa tukahdutettua. Harjoittelu on koiralle myös mitä parhainta aktivointia.

Miten palovaroittajakoiraksi koulutetaan?

Parhaiten pääset syventymään mielenkiintoiseen ja haastavaan tulipalosta varoittavan koiran kouluttamiseen ruotsalaisen koirakouluttajan Anders Hallgrenin NELIJALKAINEN HENGENPELASTAJA -kirjan askel askeleelta etenevien ohjeiden avulla. Kirjasta on julkaistu viimeisin painos vuonna 2007. Kirjaa voi tilata Sanasillalta (http://www.sanasilta.fi).