Laukaukset ja ilotulitus

ALKUSANAT

Alla Anders Hallgrenin laatima artikkeli ilotulituksista, äänipeloista ja niiden hoidoista. Artikkeli on kirjoitettu 90-luvulla, mutta samat asiat pätevät edelleen. Artikkelin kirjoittamisen jälkeen on toki keksitty paljon lisää apukeinoja koirien äänipelon hallitsemiseen. Erilaisia valmisteita on nykyään valtavat määrät. Reseptivapaana saa mm. Calmex ja Serene-UM-nimisiä tabletteja. Eläinlääkäriltä saa vahvempia reseptillä saatavia rauhoittavia lääkkeitä. Adaptil-merkkisenä löytyy koiraemon feromonin tuoksuun pohjautuvia tuotteita: kaulapanta, suihke sekä sähköpistokkeeseen laitettava haihdutin. Moni koira saa avun myös TTouch-metelemän kääreistä tai menetelmään pohjautuvasta Thundershirt-nimisestä paidasta.

Ilotulitetteet ovat hankalasti siedätettäviä, koska pelkokokemukseen liittyy usein äänen lisäksi myös hajut ja valoefektit. KIVA-teamin kouluttajat auttavat myös äänipelko-ongelmissa. Koulutus ei tapahdu kerralla, joten se tulee aloittaa hyvissä ajoin ennen uutta vuotta.

LAUKAUKSET JA ILOTULITUS

Neuvoja ja ohjeita Koiranomistajalle

© koulutusohjaajien yhdistys KIVA-team ry. ja Anders Hallgren.

Suomessa jakelusta vastaa KIVA-team ry. Suomentanut kirjailijan luvalla Gisela Böckelman-Teeri,

Suomen oloihin soveltaen toimittanut Rilla Nummisalo

Taitto: Birgitta Lindström Piirrokset: Jarmo Halttunen

Helsinki 1994

Entistä enemmän ilotulituksia.

Ilotulitusten määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Erityisesti uusivuosi muistuttaa lähinnä sotatilaa. Ilotulitusraketeista on tullut keskeinen juhlinnan muoto. Tämä voi olla ihmisten tapa hankkia jännitystä elämäänsä.

Ikävä kyllä kaikki eivät arvosta ilotulituksia. Monet ihmiset kärsivät, toiset saavat jopa shokkioireita. Joka vuosi ihmisiä loukkaantuu raketeista; vaarassa ovat ainakin kotitekoisten pommien rakentajat. Suomessa raketit ja paukkupommit tuottavat mieliharmia erityisesti sotaveteraaneille. Eniten kärsivät kuitenkin koirat. Mehän emme voi selittää niille mitä tapahtuu.

Ylhäältä lähestyvä liike

Koirat ovat herkkiä yläpuolella tapahtuvalle liikkeelle. On tavallista, että koirat reagoivat esimerkiksi ilmapallon nousemiseen. Kuumailmapallolla lentäminen on yleistynyt viime vuosina. Moni koiranomistaja on ottanut Anders Hallgreniin yhteyttä ja kertonut koiransa olevan pelosta suunniltaan näiden vekottimien takia.

Pelko liittyy luultavasti hengissäpysymiseen. Villien koiraeläinten pennut ovat usein toisten petoeläinten saaliita. Vanhemmat ja muut lauman täysikasvuiset jäsenet voivat suojella pentuja melko tehokkaasti sellaisilta pedoilta, jotka liikkuvat maan pinnalla. Pentuja on vaikeampi suojella petolinnuilta. Siksi eläimillä, jotka reagoivat ilmasta tulevaan uhkaan,on parempi mahdollisuus selviytyä luonnossa.

Valo ja ääni yhdessä

llotulitusraketit toimivat täsmälleen samoin. Ne kiitävät ilmassa eteenpäin ja raketeista lähtee koirille outoja ääniä, rätinää ja ujellusta. Sitten ne räjähtävät kovalla äänellä. Voimakas valoärsyke vielä vahvistaa vaikutusta kun säkenöivä tähtisade levittäytyy pamahduksen jälkeen kuin sateenvarjo.

Voimakkaat äänet ovat epämieluisia koirille. Jotkut rodut ovat toisia herkempiä. Jos koira ei ole tottunut erilaisiin voimakkaisiin ääniin pentuna, paukkupommi voi aiheuttaa reaktion, jonka jälkeen pelko pilaa koiran loppuelämän.

Se, mikä ihmisistä on kaunista, voi porautua koiran mieleen ahdistavana kokemuksena ikuisiksi ajoiksi, koska koirat on geneettisesti ohjelmoitu reagoimaan koviin ääniin ja ilmasta lähestyvään uhkaan.

Shokki

Psykologi Anders Hallgren on toiminut koirien kanssa kymmeniä vuosia. Hän on tutkinut erityisesti voimakkaan äkillisen pelkoreaktion jälkitilojen hoitoa. Shokki merkitsee tässä yksilön herrnojärjestelmän yhtäkkistä, kertakaikkista ylikuormitusta, josta aiheutuu sekä fysiologisia että psykologisia seurauksia. Tämä reaktio on sama kaikilla nisäkkäillä, ihminen mukaanlukien.

Ensimmäisessä akuutissa vaiheessa yksilö on ‘lukossa’, poissa tolaltaan. Tavallisin reaktio on paniikinomainen pakeneminen.

Jonkun ajan kuluttua akuuttia tilaa seuraa rauhallisempi vaihe, vaikka shokkikokemus ei häviä mihinkään. Toista vaihetta sanotaan latentiksi eli piileväksi traumaattiseksi tilaksi. Tämä tarkoittaa että yksilö voi toimia lähes normaalisti useimmissa tilanteissa. Mutta heti, kun tapahtuu jotain, joka vähänkin muistuttaa shokkiin johtanutta tapahtumasarjaa, traumaattiset oireet ja kauhu palaavat.

Nämä voimakkaat kokemukset jättävät yksilöön jälkensä monin tavoin. Shokkikokemuksen jälkeen suoritetuissa tutkimuksissa on todettu, että reaktioajat äkillisiin tapahtumiin Iyhentyvät ja reaktiot vastaavasti voimistuvat. Nämä ovat merkkejä stressistä ja hermostuneesta kireydestä – elimistö puolustautuu.

Pitkään kestäneen, voimakkaan stressireaktion johdosta immuunijärjestelmä heikentyy, mikä kasvattaa infektioriskiä. Kehon elimistä mm. sydän ja vatsa kuormittuvat, mikä sekin tuo mukanaan lisääntyvän riskin sairastua. On myös äskettäin todettu, että aivojen välittäjäainehormonit muuttuvat. Tämä vuorostaan vaikuttaa lisämunuaisten kykyyn hajottaa stressihormoneja.

Shokin yhteydessä tulee lisäksi esiin koko joukko muita sosiaalisia ja psykologisia häiriöitä. Tämän ilmiön nimi on PTSD (Post Traumatic Stress Disorder) ja sitä tutkitaan nykyään tieteellisesti eri puolilla maailmaa.

‘Rokotus’ ilotulitusta vastaan

On erittäin tärkeää totuttaa koiria ilotulituksen tapaisiin äkillisiin ilmiöihin. Tämän on tapahduttava mieluiten pentuna. Ruotsissa useat kouluttajat harjoittavat pentuja vahvistaakseen niitä ilotulituksen meteliä vastaan. Myös Suomessa KIVA-team -kouluttajat ovat pitäneet muutamia kursseja paukkuaroille koirille ja tulokset ovat rohkaisevia. Yhden seuratun ryhmän koirista puolet tuli selvästi paremmiksi. Aikaisemmin on ajateltu, ettei paukkuarkuutta voi parantaa!

Voit harjoitella itse

Varovainen ja kokenut koiraihminen voi saada omatoimisella harjoittelulla hyviä tuloksia. Koiraa voi harjoittaa erilaisten äänitteiden kanssa. Esimerkiksi Hui Kauhistus -cd:tä voi tiedustella omalta eläinlääkäriasemalta. Voit myös nauhoittaa ilotulituksen ääniä hyvällä nauhurilla. Soita sitten nauhaa koiralle joka päivä, niin usein kuin mahdollista. Ensin juuri ja juuri kuuluvalla äänellä, sen jälkeen voit vähitellen nostaa voimakkuutta. Sen täytyy pysyä koko ajan koiran pelkokynnyksen alapuolella. Pidä koira toimeliaana etsimistehtävien tai muun sopivan hauskan leikin avulla joka kerta kun nauha alkaa.

Totuttelu vähitellen

Seuraava askel on harjoitella oikealla ilotulituksella – vähitellen ja erittäin varovaisesti. Aloita pienillä pamauksilla, jotka eivät ole kovaäänisiä eivätkä myöskään aiheuta vahvoja näköärsykkeitä. Etäisyys ilotulitukseen on oltava reilu, 100 metriä tai enemmänkin, jotta koira ei reagoisi yhtään. Vähitellen koira voi tulla lähemmäksi. Samalla voit varovasti siirtyä isompiin raketteihin. Toimi samoin kuin ääninauhan kanssa. Koiran kokemukset on koko ajan pidettävä sen rajan alapuolella, minkä se kokee hiukankaan epämiellyttäväksi. Mieluiten sen ei tulisi reagoida ollenkaan rätinään ja paukkeeseen.

Shaping on tehokasta

Oikein suoritettu shaping-harjoittelu (katso kirjallisuusluettelosta) auttaa. Shaping-signaali muuttuu harjoittelun myötä koiraa rauhoittavaksi, kun se yhdistetään makupaloihin. Koira ei voi samaan aikaan syödä ja stressaantua. Tästä seuraa rauhoittava vaikutus. Joka kerta kun paukkuu tai kauempana ammutaan ilotulitusraketti, puhalla shapingpilliin ja palkitse. Tämä harjoitus on tehokas myös kuumailmapalloja pelkääville koirille.

Vähennä riskejä

Seuraavassa pari vihjettä siitä, miten voit vähentää koirasi huonoa oloa kun ilotulitusraketteja ammutaan. Yhdistämällä tai erikseen voit ohjeiden avulla ennalta ehkäistä koiran pelkoa tai auttaa koiraa, joka on aiemmin pelästynyt raketteja. Helpot ja varmat keinot

  • Lähde koirasi kanssa rauhalliseen paikkaan ilotulitusten ajaksi.
  • Vie koirasi rauhalliseen ja hiljaiseen hoitopaikkaan, kun raketteja on odotettavissa.
  • Jos olet kotona ilotulituspyhänä, tiedustele lähimmiltä naapureiltasi ammunnan aikaa ja paikkaa. Pyydä heitä kertomaan lapsilleen koirista.

Lievittäminen

  • Totuta koiraa pitämään korvatulppia. Aloita pari päivää aikaisemmin ja laita vanutulppa koiran korvaan pariksi sekunniksi samaan aikaan kun kehut ja annat makupalan. Toista tätä usein ja pidennä aikaa hieman joka kerta. Pahimman melun aikana meteli voidaan hiljentää tulpilla.
  • Anna koiralle lievästi rauhoittavia yrttivalmisteita. Aloita päivää ennen ilotulituksia. Virmajuureen (Valeriana Officinalis) perustuva yrttivalmiste, on vaaraton, se ei aiheuta sivuvaikutuksia eikä sitä voida yliannostella.

Apteekissa on myynnissä käsikauppatavarana mm. Valrian (Valer. extr.sic. 150 mg, Leiras). Valrianin annosteluohje ennaltaehkäisevässä hoidossa on yksi tabletti jokaista kahta elopainokiloa kohti/päivä, kuitenkin enintään 20 tablettia.

20 tablettia on siis maksimiannostus.

Tavallisesti vaikutusta ei huomaa koirasta muuten kuin että sen ahdistus ei ole yhtä suuri. Huomaa, että sinun tulee aloittaa valmisteen antaminen päivää ennen ilotulituksia. Jatka kunnes paukuttelu on loppunut kokonaan.

Jos koiran suun limakalvot muuttuvat hyvin vaaleiksi ilotulituksen jälkeen ja se on aivan poissa tolaltaan, niin lopeta valmisteen antaminen. Silloin eläin on saanut niin voimakkaan shokin, että sen verenpaine on laskenut liian alas. Tämä tila voi pahentua rauhoittavalla valmisteella. Tässä mainitut yrttivalmisteet ovat kuitenkin niin lieviä, että riski on minimaalinen.

Myös Bachin Rescue Remedy-tippoja voi käyttää ensiapuna pelko- ja ahdistustiloissa. Niitä saa luontaistuotekaupoista joko valmiiksi laimennettuna tai tiivisteenä eli ns. varastoliuoksena. Varastoliuosta laitetaan 4 tippaa 1/3 desilitraan vettä, jota annostellaan koiran suuhun 1 tl jopa 15 minuutin välein, kunnes koira on rauhoittunut.

Tärkeät seikat

  • Ulkoiluta koira pääasiassa ennen ilotulitusten alkua. Sen jälkeen kannattaa vain piipahtaa ulkona. Vie koira uudenvuodenaattona iltakävelylle aikaisin, ennen pahimman tulituksen alkamista. Koiran on tietenkin päästävä ulos tavallista aikaisemmin seuraavana aamuna, jotta ulkoilujen väli ei olisi liian pitkä.
  • Teetä koirallasi sisätiloissa paljon aivojumppaa. Tee näin myös ilotulituksia edeltävinä päivinä, jotta koira saisi purettua tarmoaan. Jos koiralla on ylimääräistä energiaa tulituksen aikana, siitä voi tulla turhan pelokas. Aivojumpasta eli aktivoinnista voi lukea kirjasta Paras ystäväni (kts. kirjallisuusluettelo).
  • Yritä peittää ilotulitusäänet soittamalla musiikkia sisätiloissa. Pidä kaikki ikkunat kiinni ja vedä verhot ikkunoiden eteen. Tämä auttaa koiraa sulkemaan sekä ääni- että valoärsykkeitä mielestään.
  • Älä lohduta koiraa, jos se on levoton, se voi lisätä rauhattomuutta. Yritä kääntää sen mielenkiinto johonkin mukavaan.

Tehokkaat, mutta vaikeasti toteutettavat asiat

Yritä äänieristää yksi huone niin hyvin kuin mahdollista. Ole mieluiten itse siellä koirasi kanssa, erityisesti jos se jo pelkää ilotulitusraketteja. Jos koirasi on erittäin pelokas, voit pitää häkkiä tai vastaavaa suojaa tässä huoneessa. Äänieristä myös häkki. Älä kuitenkaan pakota koiraa häkkiin, sillä se vain lisää koiran tuntemaa ahdistusta. Jos koira ei mene häkkiin vapaaehtoisesti, houkuttele sitä. Soita huoneessa musiikkia tarpeeksi kovaa.

Osa ohjeista on helppoja toteuttaa, toiset vaativat enemmän työtä. Kukin käyttäköön sellaisia keinoja, mitkä tuntuvat oikeilta. Tärkeintä olisi estää koiraa alunperin saamasta shokkia.Jos tämä on tapahtunut, ahdistusta on lievitettävä parhaalla tavalla heti koiran pelästyttyä. Pitkän tähtäimen tavoite on pyrkiä opetuksen avulla häivyttämään pelko pois.

Jos koira on joutunut shokkitilaan

Mikäli koirasi on pelästynyt kunnolla, se on kokenut shokin ja sen pitää heti saada sopivaa hoitoa. Voimakkaan tai pahan shokin merkkejä ovat mm. seuraavat: koira juoksee pakoon paniikissa, huutaa, ulostaa ja/tai virtsaa alleen, sen anaalirauhaset tyhjentyvät tai se läähättää (hyperventilaatio) pitkään pelästymisen jälkeen.

Tutkittuaan shokin vaikutuksia koiriin useiden vuosien ajan Anders Hallgren on huomannut, että aika on ratkaiseva tekijä. On mahdollista vähentääja rajoittaa shokin aiheuttamia vahinkoja jos koira saa heti oikeaa hoitoa. Tämä ei tarkoita sitä, että aikaisemmin tapahtuneen traumaattisen kokemuksen seuraukset olisivat peruuttamattomia, mutta niitä on vaikeampi korjata.

Akuutin tilan hoitaminen

On tärkeää, että koiralla on shokin saamisen jälkeen heti mahdollisuus rauhoittua. Koira on paniikkitilassa ja sen hermosto ylikierroksilla. Mitä pitempään tällainen tila jatkuu, sitä suurempia ovat negatiiviset vaikutukset.

Pahinta tuntuu olevan jatkuva hermojännitys, jota tulee lievittää. Saattaa näyttää siltä, että koira on järkytyksen jälkeen pian palautunut entiselleen. Katseesta sekä joskus myös lihasjännityksestä huomaa, että koiran tila ei ole korjautunut.

Akuutissa vaiheessa Valrian-valeriaanavalmisteen annostus on 1 tabletti koiran painokiloa kohti, korkeintaan 20 tablettia. Yhdessä valerianakuurin kanssa tulee koiralle antaa 1–2 teelusikallista hunajaa. Kokeile myös antaa sille banaania. Hunajassa ja banaanissa on ravintoaineita, jotka rauhoittavat elimistöä.

HUOM! Mikäli koira on vakavassa shokkitilassa ja näet että suun limakalvot ovat lähes valkoiset, älä anna mitään rauhoittavaa, vaan soita eläinlääkärille.

Akuuttishokin hoito jatkuu kolmesta viiteen päivään jonka jälkeen voi siirtyä seuraavaan vaiheeseen.

Shokin jälkihoito

Shokin saatuaan koira kuluttaa jonkin aikaa enemmän ravintoa kuin tavallisesti. Tämä johtuu siitä, että shokki nopeuttaa tilapäisesti fysiologisia toirnintoja. Keho tarvitsee myös enemmän B-, C- ja E-vitamiinia ja kivennäisaineita, erityisesti magnesiumia ja sinkkiä.

Shokin akuutissa vaiheessa koira tarvitsee erilaisia ravintoaineita terapeuttisina annoksina. Shokin jälkihoito voi jatkua jopa 5–6 kuukautta, mikä tarkoittaa että voit antaa koiralle ylläpitoannoksen valerianavalmistetta.

Jälkihoitoon Valrian-valmistetta käytetään seuraavasti: Pienillekoirille 1 tablettiaamulla, 1 tabl. klo. 16.00 ja 2 illalla ennen nukkumaanmenoa. Keskikokoisille koirille annetaan 3 aamulla, 3 iltapäivällä ja 3 illalla. Suurten koirien annos on vastaavasti 3 aamulla, 3 iltapäivällä ja 4 illalla.

Hoitoa täydennetään esim. B-vitamiinivalmisteella. Esimerkiksi Neurovitania voi pienille koirille antaa 1/4 tabletin 2 x päivässä. Suurille ja keskikokoisille 1/3 tabl. 3 x päivässä.

HUOM! B-vitamiinia ei saa antaa koiralle, joka syö samaan aikaan jonkinlaista kortisonivalmistetta.

Mikäli koiran tila ei ole parantunut kahden viikon aikana, ota yhteyttä esimerkiksi Cane Feliceen saadaksesi lisäapua shokkioireisiin perehtyneiltä koiraongelmakonsulteilta.

Voit jatkaa rohdoksien antamista vähintään kuukauden ajan ja kauemminkin, jos koira vaikuttaa rauhattomalta. Lopeta valeriaanavalmisteen antaminen vähitellen viikon kuluessa. Kun koira ei enää saa valeriaanaa, aloita B-vitamiinin vähentäminen. Tarvittaessa koiralle voi antaa pieniä B-vitamiiniannoksia vielä parin kuukauden ajan.

Harjoittelu

Samaan aikaan sinun tulee myös totuttaa koiraasi ilotulituksiin. Haluat ehkä aloittaa ääninauhan avulla, mutta myöhemmin olisi hyvä totuttaa se myös aitoihin ääniin. Toimi kuitenkin siten, ettei äänten ja valon voimakkuus koskaan ylitä koiran pelkokynnystä! Se ei saa tulla yhtään rauhattomaksi.

Liikunta

Shokki aiheuttaa mm. stressihormonituotannon lisääntymistä. Tämä saa veren virtaamaan nopeammin lihaksissa samalla kun hapenotto lisääntyy ja rasvoja sekä verensokeria vapautuu varastoista elimistön käyttöön. Kaikki tämä tapahtuu, jotta keho vahvistuisi ja koiralla olisi paremmat fyysiset valmiudet tehokkaaseen pakoon.

Koirasi lihakset ovat jonkun aikaa shokin jälkeen vahvemmat kuin ennen sitä. Jotta vältettäisiin fyysinen jahenkinen jännitystila, koiran on saatava paljon enemmän liikuntaa kuin tavallisesti. Pitkittynyt jännitystila voi pahentaa shokin vaikutuksia. Lähde ulos kävelemään koirasi kanssa niin usein kun pääset. Se on tärkeä osa terapiaa. Aivojumppa eli aktivointi

Fyysisen liikunnan lisäksi myös henkisellä aktivoinnilla on suuri terapeuttinen vaikutus. Se vahvistaa koiran itsetuntoa ja samanaikaisesti estää sitä keräämästä ylimääräistä energiaa.

Aktivoitu koira ei ylireagoi äkillisiin tapahtumiin, jotka muuten voivat pahentaa traumaattista tilaa. Sitäpaitsi aivojumppa lisää koiran itseluottamusta. Tämä on tärkeää. Koira uskoo selviävänsä vaikeuksista ja sen avuttomuusvähenee. Omaehtoiset koirat ovat osoittautuneet iloisiksi ja aktiivisiksi myös harrastusten parissa. Lisäksi niillä on parempi immuunivastustuskyky.

Henkinen aktivointi – aivovoimistelu – perustuu kokonaan koiran luonnolliselle käyttäytymiselle. Kirjassa Paras Ystäväni (katso kirjallisuusluettelo) on 60 sivua vihjeitä miten voit aktivoida koiraasi . Sieltä löytyy mm. nenätyöskentely-, ongelmienratkaisu- ja tasapainoharjoituksia sekä neuvoja muiden uusien asioiden opetteluun aktivoinnin avulla.

Kirjallisuutta

  • Hallgren, A. Koiraongelmia ja ongelmakoiria. Tammi 1990.
  • Hallgren, A. Shaping, kust. Eine Tahko 1993.
  • Hansson-Hallgren, M. Paras Ystäväni, kust. Eine Tahko 1992.