Historia

Alkutaival

Positiivinen ja luonnonmukainen koirakoulutus sai Suomessa alkunsa kun Margareta Tapiovaara-Momo ja Jaana Mörsky tutustuivat Anders Hallgrenin ajatuksiin koirien koulutuksesta ja lähtivät Andersin kursseille Ruotsiin.

Kurssit käytyään he aloittivat oman ongelmakoiravastaanoton ja kouluttivat koiria erilaisilla kursseilla.
Vähitellen uudet ajatukset ja koulutustavat herättivät kiinnostusta koiraharrastajissa ja päätettiin järjestää Anders Hallgrenin ajatuksiin pohjautuva koulutusohjaajakurssi myös Suomessa.
Kurssi alkoi 1992 ja opettajina tällä ensimmäisellä kurssilla oli Anders Hallgren ja Helena “HP” Pekkala Ruotsista sekä Jaana ja Margareta.

Tarve yhdistykselle

Kurssin aikana heräsi ajatus pehmeää koirankoulutusta edistävän yhdistyksen tarpeesta. Anders Hallgrenin neuvoi perustamaan kouluttajayhdistyksen myös Suomeen. KIVA-teamin ideologia ja koulutustapa oli silloin Suomessa niin uutta, että kouluttajayhdistyksen antama tuki olisi varsinkin alkuvaiheessa tärkeä. Viimeisenä kurssiviikonloppuna pidettiinkin yhdistyksen perustava kokous ja puheenjohtajaksi valittiin Jaana Mörsky ja varapuheenjohtajaksi Margareta Tapiovaara-Momo.

Yhdistyksen nimi

Yhdistyksen nimeksi esitettiin useita vaihtoehtoja, mutta kun Jaana ja Margareetta olivat toimittamassa perustamisasiakirjoja Patentti- ja rekisterihallitukseen, ilmeni, että ehdotetut nimet eivät käy ja uuden nimen on löydyttävä saman tien, jotta paperit voidaan jättää sisään. Pikaisen aivotyön tuloksena nimeksi valittiin KIVA-team:
K=kontakti
I=ilo
V=vapaus
A=aktivointi

Yhdistyksen tarkoitus

KIVA-team ry:n tarkoituksena on yhdistyksen sääntöjen mukaan edistää pehmeää koirankoulutusta. Tätä toteutetaan jakamalla tietoa koiran alkuperään, tarpeisiin, oppimispsykologiaan ja etiikkaan perustuvasta koirankoulutuksesta. Näitä periaatteita noudattaen on vuosien aikana järjestetty kursseja ja tapahtumia, mm. Piskipäivät 1995, 1997, 2000 ja 2005 joiden luennoitsijat edustavat kansainvälistä huippua. Luennoitsijoina ovat olleet Anders Hallgrenin (SWE) lisäksi mm. Marie Hansson (SWE), Bruce Fogle (CAN), Karen Pryor (USA), Turid Rugaas (NOR), Kenth Svartberg (SWE), Per-Jostein Matre (NOR), Raymond Coppinger (USA).

Kehitys

Koulutusohjaajakurssit ovat kehittyneet vuosien saatossa. Ensimmäinen kaikille koirista kiinnostuneille tarkoitettu Tunne koirasi-kurssi pidettiin 1997. Tunne koirasi-kurssi on tarkoitettu erityisesti niille, jotka haluavat löytää uusia näkökulmia koiransa kanssa elämiseen ja parantaa koiransa elämänlaatua. Tunne koirasi-kurssi on pohjana nykyiselle KIVA-team kouluttajakurssille. Kouluttajakurssi antaa valmiudet pitää arkitottelevaisuus-, aktivointi-, ym. kursseja. KIVA-team kouluttajakursseja on pidetty neljä ja kouluttajia löytyy ympäri Suomea. Kouluttajakurssin jälkeen on mahdollista käydä ongelmakoirakouluttajakurssi (OKKO). Uutena koulutusvaihtoehtona on keväällä 2002 ensimmäistä kertaa järjestetty Koiran hyvinvointikurssi. Kursseja kehitetään läheisessä yhteistyössä Ruotsin vastaavan tahon (Hundutbildningsgruppen) kanssa.